sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Kennel Peetu's

Viimeisestä blogipäivityksestä on kulunut jo runsaasti aikaa, joten nyt on sopiva ajankohta tehdä pienimuotoinen päivitys. Tätä blogia pitää 24 vuotias koiraharrastaja Etelä-Suomesta. Blogin sisältö keskittyy lähinnä Kooikerhondje rotuisiin koiriin, joita minulla on  tällä hetkellä kotona kaksi kappaletta, Gimma ja Cava. Aikaisemmin minulla on ollut myös kolmas koikkeri Taika, joka poistui luotamme 2019 14,5 vuotiaana. Kaikkien koirien kanssa harrastan aktiivisesti agilitya ja näyttelyitä, joista on tullut hyvää menestystä. Gimmasta tuli kansainvälinen muotovalio 2017.

Sain oman kennelnimen vuonna 2018, jolloin Peetu's kennelin ensimmäinen A-pentue syntyi. Kennelin kantaemä on tällä hetkellä Gimma ja Gimman siskopuoli Rilla. Gimmalla on kaksi pentuetta, joista ensimmäinen on Estaika's kennelnimellä, mutta toinen  pentue on Peetu's kennelin nimellä. Omasta kennelnimestä saan kiittää omien Gimman ja Taikan kasvattajaa, sillä hänen kehoituksestaan hain omaa kennelnimeä.

Koirani asuvat kotioloissa perheen keskellä ja ovat tärkeä osa perhettä. Pennut tottuvat näin ollen kodin ääniin, vieraisiin, muihin koiriin ja autolla matkustamiseen. Toivoisin tulevilta pennun omistajilta, että he käyttäisivät koiriea muutaman kerran näyttelyissä ja, että terveystutkittuttaisivat pennut niiden täyttäessä kaksi vuotta.

Voit tutustua koiriini ja meidän tekemisiin Instagramissa @peetuskooikerhondje ja Facebookista Peetu's Kooikerhondje. Meihin voi tulla myös tutustumaan erikseen niin sovittaessa.

torstai 3. tammikuuta 2013

Treenit minimaalisesti + viimevuoden koho kohdat. :)

 Sen verran vielä palatakseni viime vuoteen kaksi mieleen painuvinta muistoa oli ensinnäkin itsenäisyys päivän vietto Kuopiossa + koikker agi mestaruus kilpailuissa. Kiitos paljon majoituksesta Oona ja Anna + muu talon väki. :) Koikkeri mestikset olivat myös siitä erityiset koska en ole ennen kisannut niin kylmässä -18 hrrr... tehtiin ihan kiva rata. Agirodussa Kuopiossa käväisimme myös pitämässä hauskaa kummankin koiran kanssa, sielläkin vietimme oikein mukavan päivän. Viime vuoden agirintamalla tehtiin vain kaksi tulosta ja toinen niistä vielä yli aika :/ joku oma mokani aina tokavikalla esteelle töppäys mutta jos nyt kummiskin yritettäisiin saada ne sm nollat kasaan :) Ainiin käväisimmehän kumminkin nuorten Agi sm kisoissa jossa tulimme oman luokkamme 3 ja finaali radalla taas kompastuimme tokavikaan esteeseen... Ja messarissa oli ekaa kertaa koira mukana, ei kylläkään näytelmissä vaan putki kisassa. Sielläkin tulimme kolmansiksi. :) Muutama kuva ja video vielä viime vuoden tapahtumista.


Last year, the two unforgettable memory were Independence Day in Kuopio, kooikerhondje agility championship competition and Agirotu there. Thank you so much for accommodation of Oona and Anna and  others in household. :) Kooikerhondje agility championship competition were special because I have not competed before so cold -18 hrr... we did a nice track. (Taika and I) We visited also Agirotu in Kuopio with each dog were having a good time. There we spent a very pleasant day. Last year we did only two agility results, and one of tracks went over time :/ It is always my mistake, error in second last obstacle, but if we try to get some zeros for SM. We visited junior Agility SM races where we came third in our class and the final track we did again error second last obstacle... And winner dog show I was first time with a dog, not in show, but in the tube race. There, too, we came third. :) A few more photos and videos from last year's events.


© Kaisa Jalava



ja

koikker mestis tulee jos kerkeän ;)

Voittaja Putkikisa

Ja sitten tämän päivän treeneihin. Gimma siis vuorossa tällä kertaa. Tänään harjoittelimme Henriikan opastuksella puomia, keinua ja keppejä + tehtiin pieni radanpätkä. Hensku kehui kovasti puomiamme ja keppejämme. :) Henskun kanssa olemme jo tunteneet jonkin aikaa ensin agi treeneistä koikkeri + koikkeri => kaveruus sitten menin samaan lukioon missä Hensku oli ja nyt Hensku on Gimman ryhmän apu ohjaaja jei! Voitte käydä katsomassa Henskun ja Veikon mahtavaa menoa heidän blogissansa. :)

And then, in today's training. It is  Gimma's turn this time. Today we practiced with Henrika's teaching Crossover, Teeter-totter and canes + we did a small piece of the track. Hensku praised our Crossover and canes. :) Hensku and I have known each other since we were at same agility training => friendship then I went to the same high school where Hensku was, and now Hensku is Gimmas group assistance director jei!
You can visit Henriika's and her dog Veiko's Agility blog here.





maanantai 31. joulukuuta 2012

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

Jos nyt vuoden alussa kokeilisi uudestaan herätellä tätä blogia :D niin siis viimeksi se kaatui vähän siihen että en kirjoittanut ja seuraavaksi olisi tullut mega päivityksiä! josta saattekin maistaa edellisessä kuvattomassa kirjoituksessa joka jäi kesken... :o tää mun ikuinen ongelma... mut jos nyt kirjoittaisi pienimmistäkin jutuista! :) Tää tänne täytyy ainaki kirjottaa että Joulun vietimme Levillä jotenkin itse sekoan niin jouluista missä milloinkin olemme olleet :) nyt uutena vuotena olemme kotona ja vaihdamme vuotta ystäviemme seurassa se täytyy laittaa myös muistiin että harmikseni Gimma on vähän pelännyt raketteja. :( Mutta oikein hauskaa ja menestyksekästä uutta vuotta kaikille!


Sorry joulunen kuva eipä oikee ollu muuta :/

 I try now in the beginning of the year to awake this blog. Last time last  I didn't write and the here are next  mega updates! Which you get a taste of the previous writing which remained unfinished... This is my eternal problem... But if I write now the small things! This Christmas we spent at Levi. Somehow I get messy with the Christmas where we have been. :) Now we are at home in the new years eve, we are celebrating new year with our friends. I will also have to put on my mind that  Gimma is a bit afraid of rockets. :( But very fun and happy new year to all!



Kesä!

Ja loma.

Vihdoinkin kesäloma ja edellisestä kirjoituksesta taaskin vierähtänyt kuukausi. Josko aloittaisi kirjoittamaan tapahtumia väärinpäin. Eilen kävimme Taikan kanssa katselemassa tehis valintoja ja sen jälkeen teimme radan kaksikertaa läpi. Taikalla oli ihan sopivasti vauhtia mutta kontaktien lopussa muiden heittelemät namit veivät vähän huomiota. Itsekin piti testimielessä hakemus lähettää mutta meni vähän viime tippaan taas ja koneesta loppu virta joten...

Gimman kanssa meillä oli taas maanantaina alkeiskurssin treenit jotka olivat oikein kivat :) parhaimmat mielestäni. Yleensä Gimma on aina jossakin vaiheessa treenejä väsähtänyt nyt oli sopivasti taukoja. Treeneissä teimme vauhti ympyrää joka alkaa jo sujua tällä kertaa kahdella hypyllä. Mää jotenki tykkään tost vauhtiympyräst sitä täytyis tehä useemminki kummanki koiran kans. Tai no ollaanhan me nyt Gimman kaa tehty sitä ihan kivasti varmaan enemmän ku Taikan kans koko harrastus aikana :o lisäksi tehtiin keppejä joita Elina kehui olevan hyvällä mallilla (kiitos) sekä rengasta renkaaseen voisin panostaa Gimman kanssa vähän enemmän. Teimme myös tälläisen radan pätkän. Itse olin kylläkin koko ajan myöhässä :/ mutta viimeinen kerta onnistui! Pussista Gimma sujahti nyt nopeiten kuin muulloin jes!

Viikonloppuna olin itse katsomassa Agilityn sm kisoja oli muuten kivaa olla paikan päällä. Kooikerhondje Lukasta tuli tämän vuoden medien suomen mestari. Onnea! Sekä mineissä hienosti pärjäsi kooikerhondje Neta joka on myöskin Estaika's kasvatti. Sijoittui neljänneksi. Lauantain työskentelin kisapaikalla. Kiitos majoituksesta Tiina! Medien finaali radalla oli mielestäni kiva kohta johon moni kyllä kompastui. Nimittäin väli 8-11. Miten itse olisitte sen ohjanneet?


Torstaina meillä oli itsenäiset treenit koska niin moni ryhmästämme oli menossa sm kisoihin. Teimme sitten Jennan ja kiinanharjakoira Oton kanssa kolme pientä pätkää 1 perus hyppy tekniikka. 1 vauhti suora jossa oli takaperin lueteltuna putki, pituus, muuri, pussi ja hyppy. Sekä pienen radan joka meni säädettynä lävitse :s
Katsoimme myös Elinan ja Mantan mölli tokoa. Aikaa kentällä vierähti n. 3h ihan vaan hengaillessa tai no jossain vaiheessa tuli myös seuraavia Sannan ryhmäläisiä paikalle ja rakensimme heidän kanssa meille suunnatun radan jonka sitten tein pari kertaa ihanan pikku amerikancockeri Tellun kanssa läpi.

Maanantaina 11.6 ei ollutkaan alkeiskurssia koska Elina oli pariisissa emme myöskään itse jaksaneet kentälle mennä mitään tekemään.

Sunnuntaina oli taasen aluevalmennus. Mä tykkään siitä. Ollaan joka kerta saatu sieltä vinkkejä mukaan. Gimma kyllä väsyi loppua kohden mutta teki silti vauhdilla vikan pätkän johon oli hyvä lopettaa. Mä sain taas naamani poltettua... tehtiin vauhti ympyrää, kontakteja jota viimeksi aloitimme aluevalmennuksessa laatikko menetelmällä sekä rataa tai no pätkiä radasta :D laatikko menetelmä suuntaa siis 2on2off kontaktiin. Yritin löytää siitä hyvää videota näytiks, mutta en löytänyt. Jos joku tietää menetelmän ja videon niin voi vinkata. :) Treenien aluksi me ohjaajat veryteltiin juosten montakertaa rataa ympäri ja laukaten, pyörien, varsa josten sekä niin että potkittiin pakaroihin. Oli muuten hauskaa. Meidän kontakti treenit olivat edistyneet todella hyvin. Vauhti ympyrässä todettiin että koiralle toinen puoli on vaikeampi olikohan oikea ja että mustat putket ovat myös hankalempia (ei vaikeita) Treenien lopuksi saatiin vielä kehuja edistymisestämme. Tässä radan pätkä -->

Lauantaina oli kauan odotettu erkkari Riihimäellä johon olin ilmoittanut vain Gimman tuloksena EH. Arvostelun saatte jos löydän ;)

Näyttely päivä oli mukava vaikkakin hieman sateinen. Menimme näyttelyyn Jennin ja Jeroomin kyydillä ja matkalla poimimme kyytiin myös Marin ja ihastuttavan neidon Mizyn Oli kiva nähdä tuttuja ja muutamia uusiakin ihmisiä sekä koiria. Kovimmat painit taisi Gimmalla olla Kodan, Lokin, Retun sekä samassa luokassa kilpailevan Cavalriina´s Biara Berditan kanssa. 

perjantai 4. toukokuuta 2012

Paljon on tapahtunut!

Moikka taas! Gimmalla oli siis kennelyskä mutta onneksi se meni pian ohitse levolla eikä mitään erikois toimenpiteitä tarvittu :) (Saatiin kylläkin tartutettua yskä pariin kavereitten koiraan Viliin ja Doorikseen :/) Taika säästyi yskältä kokonaan mutta pidettiin silti treeni taukoa, onneksi myös Taikan röhinät loppui samana iltana kun viime viestin kirjoitin. Taikan kanssa korkattii tämän vuoden agikisat ja ensimmäiset kolmos luokankisat Riihimäellä 14.4 tehtiin oikein hauska HYLLY tai no koiralla oli hauskaa ja vauhtia riitti ja ohjaaja oli pihalla kuin lumiukko koiran käytöksestä :s Pää asia oli että oli hauskaa ja että Taikalla riitti vauhtia.
Gimman kanssa ensimmäinen aluevalmennus kerta oli viimeviikon torstaina ja saatin heti muutama oikein hyvä vinkki mukaan. Gimma ei kyllä näyttänyt heti "osaamistaan" joten tämä kerta oli vähän enempi ohjeistusta :) koiran piti siis vain "hypätä" este siis jonka rima oli maassa ja mennä suoraan putkeen mutta Gimma oli sitä mieltä et on paljon hauskempaa vaan juosta ja haukkua. Lopuksi kokeilimme uudestaan ja sitten onnistui niinkuin tavallisesti. Pidin pienen tauon ja menin vielä kokeilemaan hallin toiselle puolelle jossa meni erinomaisesti. Tänään oli meidän ensimmäinen kerta agilityn alkeiskurssilla koira toimi erittäin hyvin lukuunottamatta ensimmäistä energian purkausta jonka teki kepinkanssa juoksemalla kenttää ympäri :D
Ratsastuksessa menin viimeksi Veeralla ja meillä oli vapaa tunti. Menin gramaaneilla toista kertaa ja kun en ole oikein "hyvä" ratsastamaan itsenäisesti niin tunti oli hieman säätämistä. Veerallakin menin vasta toista kertaa ja vähän jännitän sitä koska se on a) iso b) tallissa erittäin hankala niin tuntuu aina ensin että se olisi samanlainen ratsastaessa. Loppu tunti meni jo vähän paremmin kun sain rentouduttua. :)
25.4 menin taas Flooralla siis "taas" milloinkohan olen viimeksi mennyt sillä? Floora on aivan ihana ja tunti meni erinomaisesti vähän kylläkin jarrut oli hukassa mutta mitäs "pienistä" :D Heti kun yksi ongelma on korjattu toinen edessä miksi aina kun täytyy hidastaa hevonen nojaan eteenpäin? Mutta joo tässä taas vähän kuulumisia pian alkaa kesäloma ja toivottavasti pääsen vähän enempi kirjoittelemaan :) Välillä on kyllä välissäkin ollut kirjoitus fiilis sillon pitäisi kirjottaa niin ei tulisi tälläista liirumlaarumia mutta näillä mennään. Lopuksi vielä pari kevät kuvaa koirista. :) Hyvää kesän odotusta kaikille!!! :)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Uutisia ja sairastelua.

Noniin jos sitä taas tänne kirjoittelisi vaikka kuvan kera :) Paljon on tässä ajassa tapahtunut isoin uutinen on varmaankin Gimman ensimmäinen näyttely (pentuluokassa) Lohjalla 12.2 ja sieltähän tarttui Roppi mukaan :) Mukana näytelmissä oli myös koirien kasvattajan sijoituskoira Siru jota händläsin ja Siru oli narttujen paras 2 onnea vielä oikein paljon! :) Gimman kanssa päästiin myös agilityn aluevalmennukseen johon olen todella tyytyväinen.

28.1 viikonloppu oltiin mökillä ja siellä oli erittäin kaunis ilma vaikkakaan järvenjälle ei päästykkään kävin koirien kassa pitkän lenkin metikössä. Näyttely viikonloppuna kävimme kavereitteni kanssa koiria ulkoiluttamassa ja koirat saivat yhden uuden toverin Ruki belgin.


Edellis kerran agit 16.2 meni kummankin koiran osalta erinomaisesti Gimmakin pääsi radalle :) Hiihtolomalla koirat saivat kunnolla ulkoilla käytiin Levillä ja siellä koirahiitoladulla. Loppu viikko oltiin Nurmeksessa. Tällä hetkellä koirat ovat vähän kipeitä Gimmalla kennel yskä? köhii ja Taika on saannut ensimmäistä kertaa muutaman reverse sneeze kohtauksen 24-25.2 välisenä yönä sai ekan ja lopetti maanantaina mutta ehkä vähän on kuulunut korinaa.
Ratsastuksessa minulla on pari viimekertaa mennyt erinomaisesti myös. Ratsastin Ilonalla.

Lisään vielä tähän jotain mutta saimpahan jotain julkaistua :)

Lunta!

Jes! Tänne eteläänkin satoi vihdoin ja viimein lunta ja paljon ja vielä pakkastakin. Itse olen talvi fani, talvella on niin kaunistakin varsinkin kirpeinä pakkaspäivinä. Heti herätyäni kuulin lumiauraan tiesin mitä on "tänään" (lauantaina 7.1) ohjelmassa. Kävin itsekseni koiria ulkoiluttamassa metsässä vapaana yleensä en mene metsään ilman kaveria mut nyt oli mentävä. Koirat oli aivan tohkeissaan sunnuntainakin kävimme metsässä sipoon korvessa ja pakkasta oli lenkki paikalla -20°C Taika oli sitä mieltä että tassut jäätyy, mutta Gimma paineli innoissaan lumihangessa. Tältä reissulta piti saada yhteis kuva koirista mutta eipä tarttunut kun kuskilla alkoi varpaat jäätyä... Tällä hetkellä päätie on jo ihan sula mutta kai sen pakkasen on luvattu tulevan uudestaan. Sitä odotellessa.

Ajattelin tänne kirjoittaa välillä myös toisesta harrastuksestani ratsastuksesta, jota olen jo harrastanut 10v koko aika Poni-Haka ry:ssä. En ole mikään hevos fani vaan eläin, ja käyn ihan harrastuksen vuoksi ratsastamassa kerran viikossa. Olin jo tänä vuonna lopettaa kun ei meinannut tunti paikkaa löytyä mutta saimpas kuin sainkin kylläkin A- tasoisesta ryhmästä... Itse en koe olevani niin hyvä. Ratsastin puoli vuotta B tasoisessa mutta parempi noinkin kun ilman mitään ja vieläpi kun opettajanani on tallin paras opettaja hevos maailmassa tunnettu Terhi Laurila. Ratsastin jo puolivuotta sitten Terhin ryhmässä puolitoista vuotta.
Tänään oli siis ensimmäinen A- tuntini ja jännitin jonkinverran uutta ryhmää sain vielä ratsukseni minulle uuden tuttavuuden Nalan. Nalan oli oiken kiva hevonen iso mutta "luikku". Itse jännitin vain hieman liikaa uutta hevosta "luikkuuden" takia ja kun hevonen pyöri gramaaneja laitettaessa sekä itse gramaaneita, joilla menin vasta toista kertaa. Laukan nosto ei oikein sujunut ympyrällä. Muuten tunti meni pienistä vaikeuksita huolimatta hyvin.

torstai 5. tammikuuta 2012

Hallikauden avaus!

Alotetaan ensiksi tälläisella lörpöttelyllä ja siirrytään sitten vasta päivän aiheeseen. Eli päätin tehdä meillekkin blogin näin uuden vuoden kunniaksi, kun ei olla kotisivuja päivitetty tietokoneen muutoksen jälkeen. Täällä siis pääset seuraamaan kooikerhondje Taikan ja Gimman touhuja. Uuden vuoden vietimme tälläisella porukallla.



Tänään aamulla ennen treenejä käytiin 2,5km lenkillä sekä tehtiin temppuja sitten levättiin tai kirjoittaja luki englantia jonka jälkeen lähdin Taikan kanssa kävellen treenneihin jonne meiltä tulee samaiset 2,5km (google mapsin mukaan)

Muita kuvia en nyt tähän laita ku olivat nii tärähtäneit :(
Tänään oli odotettu päivä, nimittäin meillä oli ensimmäiset treenit upo uudessa agility hallissamme. Treenit meni ihan kivasti :) Taikalla riitti eka virtaa mutta kun iskä tuli kuvaamaa vauhtikin hiipu toka vikalla kerralla mentiin välillä kävellen... "Hei koira sä just pääsit kolmos luokkaan eli agilityn kuninkuus luokkaan eiks sitä vauhtii nyt pitäis alkaa löytymään?" No joo ainakin tämän treenin perusteella saamme lisätä vauhtia ennen seuraavia kisoja :) Muuten rata oli oikein kiva mä eka vähän mietin putkeen menoa joka oli A:n alla mutta päätin että koira osaa ja niinhän se osasikin kepeille lähetystä mietin myös mutta se alkoi sujumaan muutaman toiston jälkeen. Takaa leikkaus meni erinomaisesti viimeisellä kerralla josta tulin hyvälle mielelle. Toisella kertaa kun mentiin rataa Taika meni vinosti puomille ja putosi, mutta ei onneksi pahasti pelästynyt. Saatiin palkkaamalla siitä taas todella kiva, Taikan piti A:llakin katsoa opettajaamme että eikö sitä palkkaa tule :D
Lopuksi vielä rata piirrustus toivottavasti saatte selvää ihan omin pikku kätösin tehty ettei unohu hih täytyis ladata piirto ohjelma.